torstai 19. maaliskuuta 2015

Sneak peak - Home

Kuvailin meidän asuntoa nyt kun aurinko on jaksanut loistaa jo monta päivää. Ladattuani kuvat koneellle huomasin kaikkia pieniä, tyhmiä juttuja jotka eivät miellyttäneet omaa silmää joten pitää siivoilla ja kuvailla uudelleen. Muutama speak peak kuva tulee kuitenkin nyt tässä:


Olohuoneeseen ostin melko alussa jo pitkään himoitsemani punospallojakkaran. Taustalla näkyy myös uusi sohvapöytä josta tykkään valtavasti.


Uusi sohvapöytä on sen verran iso että siihen mahtuu hyvin kynttilöitä tuomaan tunnelmaa. Vielä kun löytäisin tuohon ihanan metallisen tarjottimen. 


Itse tuunattu lipasto seisoo eteisen ja olohuoneen välissä. Sen päällä olevaa vanhaa peiliä en ole vielä uskaltanut ripustaa mihinkään, sen verran se kuitenkin painaa. Peili on tehty vanhaan ikkunanpokaan, pokassa lukee vuosi 1907. Mietin pitkään että olisi tehnyt tällisen itse mutta onneksi tuli vastaan hieno yksilö Facebook-kirppiksellä viime vuonna.


Kisu tietysti rakastaa sitä kun kotiin muuttaa uusia huonekaluja. Uudet huonekalut ja muut vempaimet kun usein tarkoittavat tyhjiä pahvilaatikoita! Ja tyhjät pahvilaatikot vastaavat kissoille Särkänniemeä. Etenkin yhdistettynä puuterihuiskuun, mein uuteen lempparileluun. 

Heti kun kevätaurinko ja siivouskärpänen kohtaavat taas lupaan kuvailla asuntoa!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

Uutta kotiin

Nyt alkaa hiljalleen uusi koti olla valmis. Päätin muuton yhteydessä uudistaa hieman sisustusta, osin käytännön syistä (vanha sänkymme ei olisi mahtunut mukaan muuttokuormaan). Ja osin sitä syystä että vanhassa asunnossa oli monen monta tavaraa joista en enää niinkään pitänyt, mutta en saanut aikaiseksi laittaa vaihtoonkaan.

Kaikkea ei viitsi hankkia kerralla, etenkin kun omakin mieli muuttuu jonkin verran. Sohva hankittiin ensimmäisen kuukauden aikana, viime torstaina kotiin muutti vihdoin sohvapöytä.

Viime viikolla haettiin makuuhuoneeseen kattovalo. Olen muutosta asti kolunnut kaikki mahdolliset lamppukaupat läpi etsien sopivaa, hieman erilaista valoa makuuhuoneeseen. Makkarissa valon ei tarvitse olla erityisen kirkas, päätin että nyt halusin erilaisen ja mielenkiintoisen lampun.




Tähän lamppuun olin iskenyt silmäni jo ajoissa, mutta jatkoin rauhassa etsintää. Lamppu kuitenkin pysyi mielessä ja vertasin kaikki valoja tähän. Pähkäilyjen jälkeen käytiin sitten tällä viikolla ostamassa tämä Prismasta.



Nyt on makkarissakin kunnon valo, ei tarvitse yölamppujen valossa etsiä vaatekaapin viimeisestä nurkasta tavaroita.

Nyt kun tuo ihana auriko jaksaa paistaa yritän saada asunnonn siivottua oikein kunnolla ja napsimaan kuvia kun elementit alkavat olla kohdillaan. Muutamaa pikkujuttua koti vielä kaipaa, mutta almost there. 

maanantai 16. maaliskuuta 2015

A new scent

Kanarian saarilta yksi yleisemmistä tuliaisista tai ostoksista on hajuvedet. Verotuksen ansiosta ne ovat siellä todella paljon halvempia kuin täällä kotona tai edes lentokentällä. Lisäksi hajuvesimyymälöitä on paljon ja tarjoukset toinen toistaan parempia. Tinkiminen kuulemma myös kuuluu asiaan, itse olen siinä vain niin huono ja arka että jätin suosiolla väliin tinkimisen ja maksoin mukisematta tarjoushinnan.

Koko lomaviikon kiertelimme aika ajoin liikkeissä tuoksuttelemassa eri tuoksuja. En ollut vielä löytänyt tuoksua jonka ehdottomasti halusin joten piti suorittaa tarkka karsinta. En halunnut ostaa hajuvettä joka minulla jo oli, en edes samanlaista.

Monta kertaa olin jo päättänyt että ostan kaksi tai kolme tuoksua kun ne kerran ovat niin edullisia, mutta lopulta päädyin vain yhteen. Kotona kun kuitenkin odotteli kaksi hajuvettä.



Päädyin Calvin Kleinin tuoksuun, jo ihan kauniin pullonkin vuoksi. Kuten viinit, valitsen hajuvedenkin usein pullon ulkonäön vuoksi. Tai siis en sanoisi että valitsisen juuri sen takia, mutta pullon kaunis ja/tai mielenkiintoinen ulkomuoto saa minut tarttumaan juuri siihen pulloon.



Luulenpa vain että tästä taitaa tulla se oma tuoksuni, jota ostan vuodesta toiseen ja muita vain kokeiluksi. Olisin myös halunnut ostaa Victor & Rolf tuoksun, johon ystäväni on minut ihastuttanut mutta mistään en löytänyt. 

keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Herkkubrunssia Porissa

Viikonloppuna otettiin pikaspurtti Poriin viikonloppuna juhlistamaan äitini syntymäpäiviä. Itselle osui vielä lauantaille pitkä työvuoro joten hieman väsähtäneenä jouduin vielä ajelemaan illaksi kohti länsirannikkoa. Aikomus oli suunnata vielä lauantaina yöelämään, mutta sen verran kova päänsärky pakotti sängynpohjalle sen jälkeen kun syöpöteltiin Mamman tuomia ulkomaan herkkuja iltapalaksi.

Sunnuntaina päästiin syöpöttelemään lisää kun vietiin Äiti syntymäpäivien kunniaksi Ravintola Toreron tapas-brunssille. Cafe Elbankin brussni houkutti mutta tällä kertaa päädyttiin testaamaan Toreron juuri alkanut brunssi.





Tarjolla oli salaatteja, kylmiä ja lämpimiä tapaksia mm. katkarapuja, oliiveja, perunasalaattia, nyhtöpossua ym. Toreron brunssilta löytyi myös jälkiruokapöytä, josta löytyi valkosuklaapannacottaa, rocky road paloja ja toffeekeksejä.



Kaikki oli niin herkullista että koko meidän poppoo taisi ahtaa ruokaa vähän liiankin kanssa, osa porukasta allekirjoittanut mukaan lukien nukahti yli tunnin päiväunille ruokailun jälkeen.



Ainoa mitä jäin brunssilla kaipaamaan oli kahvi ja tee. Brunssi kun on aamiaisen ja lounaan yhdistelmä, kuuluu kahvittelu olennaisena osana mukaan.

Pääsen pian toivottavasti uudelleen syöpöttelemään tuonne!