torstai 2. huhtikuuta 2015

Three course dinner

Meillä on tapana yllättää toisemme aika ajoin kolmen ruokalajin illallisella. Sen lisäksi että saa tehtyä rakkaallle ja itselle herkkua ruokaa, tulee silloin kokeiltua kaikkea uutta mitä ei ehkä normaalisti tulisi tehtyä. Näistä kokeiluista ollaan löydetty uusia herkkuja kuten karamelisoitu possu ja tosca-omenapiirakan.

Viime keskiviikkona oli mun vuoroni ja onnistuin olemaan hiiskumatta mitään tulevasta menusta etukäteen. Hieman jouduin muuttamaan suunnitelmia alkuperäisestä. Hullujen päivien tarjousten myötä tuli myös lisäiltyä muutama juttu listalle.

Alkupalaksi aikomus oli tehdä friteerattuja jättikatkarapuja. Katkikset olin aikonut kuorruttaa panko-jauhoilla ja tehdä jonkun herkullisen dipin. Suunnitelmia piti hiukan muuttaa kun Hulluilla Päivillä oli jättikatkaravut tarjouksessa vasta seuraavana päivänä ja olivat mokomat poistaneet ne pakastealtaasta sitten kokonaan...Noh, katkarapuja oli saatava, joten ostin kuorellisia suoraan tiskiltä ja sulattelin kotona. Katkiksien kanssa hiukan sitruunaa ja basilika-aiolia.



Kuorelliset katkaravut ovat ehdoton lempparini laivan buffetissa, otan niitä aina ison lautasellisen ja kuorin ihan onnessani ensimmäiset 20 minuttia niitä...




Pääruoka oli tällä kertaa oman menuni kohokohta, päätin kokeilla tehdä uutta trendiruokaa eli bataattiburgereita. Epäilys etukäteen oli kova, en oikein ymmärtänyt miten se pottu soveltuu leivän tilalle. Julian blogissa oli kuitenkin nähnyt niin herkullisia kuvia että pakko oli kokeilla.



Burgereiden tekeminen oli ihan superhelppoa ja maistamisen jälkeen olen ehdoton fani! Bataattiburgerin lisukkeeksi en halunnut pottuja perinteisessä muodossa joten halusin juuressipsejä hampparin kanssa. Huono juttu vain että vaikka kuinka kiertelin ja kiertelin (mikä on muuten melkoinen uroteko Hullareiden aikaan) Stockalla, mistään en löytänyt. Päädyin sitten Hullari-perunasalaattiin, mikä olikin oivallinen veto, pottusalaatti oli melkein yhtä hyvää kun jokavuotinen juhannuspottusalaatti.

Liäksi vielä superherkullista feta-tsatzikia.



Luin iltalehdestä ohjeen basilikajäätelöä tekoon, ohje oli pitkän kaavan mukaan ja hiukan fuskaten. Tiukan aikataulun vuoksi menin fuskaten ja valmistin jäätelön ihan sekoittamalla vaniljajäätelöä, basilikaa ja siirappia. Siirapin tein itse keittäen vettä ja fariinisokeria. Jäätelö mansikoiden kanssa toi ihanasti kesän mieleen ja herkkua oli!

Seuraavaksi tuon miehen vuoro kokkailla!

4 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää. Pitäis kans kokeilla tota bataattiburgeria.
    T:M

    VastaaPoista
  2. Kokeiltu. Tein alkuperäisohjeen mukaan. Vähän turhan paljon fetaa oli siinä fetasoosissa, muuten oli kyl tosi hyvää.
    T:m

    VastaaPoista
  3. No juu, mä laitoin ihan suosiolla vaan puolet nin tuli just hyvä. Sain tehtyy uuden satsin soosia vielä seuraavana päivänä.

    VastaaPoista