sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Herrrkullinen suklaajuustokakku

Omia lempikakkujani ovat ehdottomasti juustokakut ja porkkanakakku. Heti hyvänä kolmosena mustikkapiirakka vaniljakastikkeella.

Tämän lempparijuustokakkuni ohje oli jo aiemmassa blogissa mutta laitan sen tännekin kun tällä kertaa tein sen taas uudella twistillä. 



Suklaajuustokakku:

Pohja

200 g suklaahippucookieseja
50g voita tai margariinia

Täyte

4 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
200 g valkosuklaata
200 g tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
2 dl kuohukermaa

Sulata voi kattilassa. Murskaa keksit ja lisää sekaan sulanut voi. Levitä seos irtopohjavuokaan. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Sulata valkosuklaa. 

Vatkaa kerma ja lisää sen joukkoon tuorejuusto ja sokeri. Laita seos sulaneen valkosuklaan joukkoon, Kiehauta sirtuunamehu kattilassa. Purista liika vesi liivatelehdistä ja sekoita ne sirtuunamehun joukkoon. 

Sekoita liemi suklaa-kerma-tuorejuustoseokseen. Levitä seos keksipohjan päälle. Pidä kylmässä  vähintään 4 tuntia tai yön yli. Koristele suklaalla. 




Aiemmin olen tehnyt niin että laitan keksipohjan päälle mansikoita ennen tuorejuustoseosta. Tällä kertaa uupuivat mansikat joten koristelin kakun Pätkiksellä. Tykkään mansikkaversiosta hieman enemmän, nyt kakusta tuli todella makea, mansikat hieman raikastavat kakkua. 

2 kommenttia:

  1. Tässähän tuli ihan vesi kielelle! Ihan mahtava varsinkin kun pidän juustokakusta ja rakastan suklaata! ;) tätä voisi ehdottomasti kokeilla jos saan leivontakaverin, yksinään ei tuu keittiössä häärättyä mielellään :')

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juustokakuissa on se hyvä puoli että osan vaiheista voi tehdä ns. odottamaan kun ei tarvi miettiä uunia ym.

      Poista