torstai 4. kesäkuuta 2015

Asukuvafiilis

Viime aikoina on asukuvafiilis ollut kateissa ja kuvausessiot on ollut lähellä murjottamista kun oma naama ei vaan nappaa ja kaikki asennot näyttä hoopoilta. Viime viikolla asukuvia ottaessa oli kiva fiilis ja kuvat onnistuivat todella kivasti.



Yhtenä edesauttavana asiana voipi olla uusi takki josta olen ihan fiiliksissä! Takki tuo pukeutumiseen uutta intoa kun asu voi muuten olla vähän värittömämpi kun takkikaan ei ole musta.



Ajattelin jo että tälle ei tule kovinkaan enää käyttöä ennen kesää mutta tämän tiistain rankkasade todisti taas toisin. Itseä ei niin jaksa masentaa tämä Suomen kevät mutta kunhan puolentoista viikon jälkeen se kesä viitsii tulla niin sitten kaikki on bueno. Niin, meitstillä on eka lomaviikko juhannusviikkona jonka ajattelin viettää mökkihöperönä.



Kengät: H&M, Farkut: Pieces, T-paita: JC, Takki: H&M, Laukku: Second hand, Huivi: Second hand



Olen huomannut että olen laukkujumittaja. En todellakaan valitse aina laukkuani asun mukaan ja jumitan samassa laukussa kuukaistolkulla. Se tavaroiden siirtäminen ja kuttiarmeija siivoaminen laukun pohjalta on vaan niin väsyttävää. Tässä kirppislaukussa olen jumittanut nyt kuukauden vaikka se on liian pieni esim kalenterille. Onneksi työvuorot on olleet viime aikoina sellaiset että ne muistaa ulkoa niin ei sitä kalenteria oikein tarvitakaan. 

Viime viikonloppu vietettiin Porissa juhlien. Lauantaina ensin yhdet ylioppilasjuhlat ja illalla kaverin tuparit. Sain itselleni vain kivan pienen nuhan aikaiseksi kun millään en viittinyt pihalta mennä siisään.



 Tein myös mahtavan pikapyrähdyksen kirppikselle ja sen antimia laitan tänne langoille pikimiten, Sisko kuvailia juhla-asuakin joten piakkoin palataan!

2 kommenttia:

  1. Sopii tosi hyvin sulle toi takki. Ostin kans pikkusen samantyylisen jakun Espritiltä. Sais toi kylmä tuuli vaan mennä menojaan ni voisin uskaltaa kans laittaa balleriinat jalkaan :)

    T:M

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru! Mää en oikee jaksa enää taas pitää sukkia kun tulee heti hiki.

      Poista