keskiviikko 18. helmikuuta 2015

My new favourite breakfast

Heipsis!

Tänään ei ollut niin kiva herätä kun ulkona sumu levittäytyy jo melkein maahan asti.  Miten sitä niin tottuikaan taas ihanaan auringonpaisteeseen. Noh, eiköhän se jo kohta taas näyttäydy.

Eräs aamu kun saimme nukkua viikonloppuna hieman pidempään ajattelin tehdä jotain herkkua aamupalaa. Mun piti alunperi pitää helmikuu täysin herkkulakkoa, mutta kun se petti jo ensimmäisinä päivinä runebergin torttujen vuoksi (oma henkilökohtainen heikkouteni, jouduin syömään tänä vuonna kolme koska sen Tampereelta saa vain kamalia kosteutettuja torttuja, pyh! Kuiva ja karvasmantelinen sen olla pitää eli Porin Leipä pelasti tänäkin vuonna). Joten päätös muuttui ja ajattelin pitää täyden karkkilakon ja vähentää herkkuja. Karkkilakko on pitänyt täysin yhtä konvehtia ja eilistä synttärivaparia lukuun ottamatta. Herkkuja olen syönyt, mutta monta kertaa kahvilassa olen jättänyt herkkukakun väliin.

Niin mutta siis se aamupala. Googlasin ohjetta banaaniletuille koska olin kuullut että ne ovat terveellisiä mutta makeita. Olenkos koskaan kertonut että rakastan kaikkea makeaa juuri herättyäni aamulla? Voisin vetäistä vaikka yhden kokonaisen berliinimunkin eikä yhtään tulisi sokeriöverit.

Google antoi ensimmäisenä ohjeena Iltalehden Vappu Pimiän ohjeen, joka oli niin simppeli että epäilin heti lettujen onnistumisprosenttia.



Banaaniletut:

1 banaani
2 kananmunaa
ripaus vaniljauutetta (itse käytin hieman vaniljasokeria koska tuota uutetta ei ollut kotona)
kanelia (tätä ei ollut ohjeessa mutta omasta mielesstä kaneli sopii niin passelisti banaanin kanssa)

Kaikki ainekset sekoitetaan kulhossa sauvasekoittimella. Lettuja paistetaan miedolla lämmöllä pannulla. Itse käytin Flora juoksevaa paistamiseen.



Lettujan päällle kauhoin kreikkalaista jugurttia. Näistä tuli heti uusi lempparini, olen sen jälkeen tehnyt näitä jo kolme kertaa. Eilen tosin synttäreiden kunniaksi nutellan kera...

2 kommenttia:

  1. Joo kyllä se aurinko sieltä tulee taas. Pian on jo maaliskuu :D Ihanaa, ihanaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Maaliskuussa alkaa jo odottamaan innolla kevättä.

      Poista